TERO SAARISEN LOOPIT PALAA NÄYTTÄMÖLLE UUDISTUNEENA

Tero Saarisen Tanssiteatteri MD:lle toteuttamaan koreografiaan Loopit tehtiin muutoksia joulukuussa 2017.

Yleisöllä on esityksessä mahdollisuus valita istumapaikka joko näyttämöltä tai katsomosta. Esityksen kaksiosaisuus antaa yleisölle myös mahdollisuuden vaihtaa paikkaa väliajalla ja kokeilla uutta perspektiiviä esitykseen. Teos esitetään edelleen rajatulle 50 hengen yleisölle. Esityksessä yleisöä ei osallisteta.

Loopit-teoksen kevään esitykset jäävät vuoden viimeisiksi kotiesityksiksi. Esitys nähdään kuusi kertaa Hällä-näyttämöllä 24.1., 28.1., 6.2. sekä 8., 10. ja 11.4.

Ihmisenä olemisen nurinkurisuuteen ja keskeneräisyyteen pureutuva Loopit sai ensi-iltansa 4.2.2017 Hällä-näyttämöllä. Teoksen absurdissa ja huumorin täyteisessä maailmassa loistavat Tanssiteatteri MD:n tanssijat Suvi Eloranta, Elina Jakowleva , Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen, Mari Rosendahl sekä Ville Oininen.

Tero Saarinen Companyn valosuunnittelija Ville Konttinen on suunnitellut teoksen suuret valokehykset, jotka sulkevat niin ulos kuin sisäänsä sekä katsojia että tanssijoita. Teoksen pukusuunnittelu on Erika Turusen. Koreografin assistentteina toimivat Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä. Teoksen äänimaailma koostuu brittiäisen The Tiger Lillies –yhteyeen punk- ja kabareetyylisestä musiikista, joka korostaa herkullisesti ihmisyyden absurdeissa syövereissä tempovien tanssijoiden ilmaisua.

OSTA LIPPU

Loopit,Harri Hinkka

Kuva/photo Harri Hinkka