KANTAESITYS AAVEVIERAAT NYRJÄYTTÄÄ VISION TULEVAISUUDESTA

Tanssiteatteri MD tuo perjantaina 29.11.2019 klo 19 ensi-iltaan Samuli Roinisen koreografian Aavevieraat. Esitykset nähdään joulu- ja tammikuussa Hällä-näyttämöllä. Yleisöllä on myös mahdollisuus tutustua Aavevieraat-teokseen avoimissa harjoituksissa keskiviikkona 23.10. klo 16–17.

Aavevieraat on intensiivisen poeettinen näyttämöteos, jonka geometrinen, suljettu tila on kuin raunioitunut maisema tai hylätty leikkikenttä. Varjomaiset hahmot tonkivat laavamaista, kivettynyttä maastoa pureutuen lapsen uteliaisuudella siihen, mitä heistä on tullut.

”Mikä tässä olen minä? Me täällä emme ole enää ihmisiä. Olemme vain aaveita itsestämme.”

Teoksessa tutkitaan ihmisen rakentamia, itselleen vahingollisia muusta maailmasta eristäviä rakenteita. Näitä urbaaneja tiloja sekä liikettä, ääntä ja valoa määrittää vähittäinen mureneminen.

”Aavevieraat ajaa takaa ajatusta tulevaisuudesta, jossa oivallamme hiljaisten kehollisten ja ympäristön signaalien palautteen, emmekä antaudu yksinkertaisiin vietteleviin harhakuviin. Painavina, valppaina, vastaanottavaisina ja vapaina me ponnistamme kohti suurta heilahdusta, joka ei enää ole vain irrallinen oire. Olemme aukaisseet viestipimennon muulta maailmankaikkeudelta, itseltämme ja toisilta. Emme ole enää sivullisia, vieraita ja kodittomia.” –Samuli Roininen.

Koreografi Samuli Roinisen, äänisuunnittelija Romulus Chiciucin, valosuunnittelija Sari Mayerin ja pukusuunnittelijan Ella Kauppisen yhteistyönä syntyy visio tragikoomisesta dystopiasta. Aavevieraiden liikkeellinen maailma todentuu Roinisen pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden, tanssijoiden Jonna Aaltosen, Suvi Elorannan, Anniina Kumpuniemen ja Mari Rosendahlin kanssa.

Liput ovat myynnissä lippupisteellä. Osta lippusi verkkokaupasta tai varaa paikkasi 050 556 6025/liput@tanssiteatterimd.fi.