Aavevedoksia

Työryhmä Kuvat Esityksestä sanottua

”Eletty talo ei ole tyhjä laatikko.” Gaston Bachelard

Aavevedoksia on Samuli Roinisen installaatiosoolo, jossa tanssijan elämäntuntuiset muistot käyvät dialogia arkkitehti Laura Uimosen poeettisen The Gaze -esseen kanssa. Molempia yhdistää kokemus tiloista eletyn elämän henkilökohtaisina kiinnekohtina sekä tarve hidastaa liikettä tai jopa pysäyttää se silloin, kun muistoon on vaikea tarkentaa. Esiintyjä kutsuu katsojan paikkoihin, jotka ovat olleet olemassa, sekä paikkoihin joissa on mahdoton olla. Teoksessa koputellaan ovia, koetellaan sekä itsen että tuonpuoleisen rajoja ja etsitään puuttuvaa palaa. Kun tila avartuu, väistyy paikallaan olemisen tunne ja antaa sijaa muille tunteille – myös liikkeelle. Teoksen liikuteltavat mustat särmiöt, elektroninen äänimaisema sekä hetkessä syntyvä liike luovat keskeneräisen pienoismaailman. Siinä esteen yli kurottaminen ja jälleen näkemisen toiveet vedostuvat tilaan aistillisina liikahduksina ja syvän henkilökohtaisena tanssina.

Aavevedoksien tanssija ja koreografi Samuli Roininen pohtii Gaston Bachelardia lainaten ”Onko mahdollista mennä vielä pidemmälle ja herättää henkiin paitsi äänten väri, tuo ’vaienneiden rakkaiden äänten sävy’, myös kaikkien huoneiden resonanssi soivassa talossa?

Esityskieli Englanti.

Työryhmä

Tanssi ja koreografia Samuli Roininen

Teksti Samuli Roininen ja Laura Uimosen The Gaze -essee (The Gaze Laura Uimonen, Place or Space toim. Markku Hakuri 2014)

Musiikki James Murray: Killing Ghosts

Äänisuunnittelu Henri Puolitaival

 

 

 

 

Visuaalinen toteutus Samuli Roininen

Valokonsultointi Elina Nopanen

Keskustelukumppani Anniina Kumpuniemi

Esityskuvat Heikki Järvinen

Esityksestä sanottua

Esitys oli intensiivinen ja koskettava. Se tyhjensi mielen muusta ja jätti hetkeksi hiljaisuuden.

– katsoja

intensiivinen

Loi positiivisesti jännitteisen ja intensiivisen tunnelman.

– katsoja

tunnelma

Samaan aikaan rauhoittava ja hiukan ahdistava. Vetosi alitajuntaan. Kantoi loppuun asti.

– katsoja

rauhoittava
alitajunta

Vajaassa tunnissa pääsin mukaan upealle matkalle, sain sukeltaa johonkin ihan toiseen ulottuvuuteen. Tunnelma oli seesteinen, kaunis, meditoiva ja virkistävä. /../ Liike on samaan aikaan hyvin kontrolloitua että soljuvaa./../ Harvoin kokee esityksessä näin vahvaa läsnäoloa ja flow-tilaa!

– – Paljon Melua Teatterista -blogi

seesteinen
läsnäolo

Kuvagalleria

© Tanssiteatteri MD 2024