Rail2Dance

Lisätietoa hankkeesta

Tanssiteatteri MD on yksi neljästä partnerista vuosina 2022-2024 Luova Eurooppa -rahoituksella toteutuvassa Rail2Dance-hankkeessa. MD yhdessä Chemnitzin baletin (Saksa), Plesni teatterin (Slovenia) ja Norrlandsoperan (Ruotsi) sekä joukon tanssitaiteilijoita kanssa tutkivat julkisia tiloja ja niissä käyttäytymistä.

Liikkeen, kollektiivisten koreografioiden, pelien ja valokuvien avulla hankkeen tanssijat pyrkivät muuttamaan ja kyseenalaistamaan tiettyyn tilaan määriteltyjä käyttäytymissääntöjä. Rail2Dance-hankkeen tekijöitä kiinnostavat erityisesti kokoontumiseen ja matkustamiseen liittyvät paikat, kuten rautatieasemat, kaupunkien aukiot, kadut sekä joukkoliikenne. Tanssijoiden luomat interventiot tiloissa alleviivaavat myös yhteisöllisyyden merkitystä, joka on enenevissä määrin katoamassa nykymaailmasta. Liike havainnollistaa arjen itsestäänselvyyksiä ja ennalta asetettuja sääntöjä, jotka edistävät tiettyä liikemateriaalia ja tapaa käyttäytyä tilassa tai paikassa. Nämä rajoitteet samalla vieraannuttavat ihmisiä ympäristöstään ja muista ihmisistä.

Yht’äkkiä julkisissa tiloissa tapahtuvat pop-up -esitykset auttavat ohikulkijoita ainakin hetkeksi havainnoimaan erilaisen maailman, jossa voi vapaasti purkautua sosiaalisista käyttäytymismalleista. Levittämällä tanssitaidetta teattereista julkisiin tiloihin pyritään murtamaan se näkymätön muuri, joka toisinaan syntyy, kun teoksia luodaan suljettujen ovien takana. Liike, joka muuttaa ympäröiviä tiloja ja niissä olevia ihmisiä, pystyy kaventamaan myös sosiaalisia eroja – vaikka se olisi vain hetki käsi kädessä seisten, yhteislaulu juna-asemalla tai lepääminen keskellä aukiota. Näin Rail2Dance-hanke etsii ja kouluttaa uutta yleisöä nykytanssille. Yleisöä, joka saattaa tulevaisuudessa astua myös teatterisaleihin sisään.

Ideat, jotka kehitettiin syyskuussa 2022 Ljubljanassa hankkeen mentorin avustuksella, nähdään toukokuussa 2023 kun hanke huipentuu vuorovaikutukselliseen Interrail-matkaan. 40-päiväinen (25.5.-3.7.) raiteilla liikkuva residenssi ja asemanseutujen tuntumassa esiintymisten pilkkoma junamatka halki Euroopan kulkee Tampereelta Vaasan, Uumajan, Malmön, Chemnitzin ja Mariborin kautta Ljubljanaan.

Hankkeessa ovat mukana tanssijat Maria Naidu (Ruotsi), Laura Chambers (Suomi), Patrik Riipinen (Suomi), Sascha Paar (Itävalta), Alja Lacković (Slovenia) ja Anna Pehrsson (Ruotsi). Hankkeen koreografinen mentori on Anthony Missen (Company Chameleon, Englanti).

Kiertueen aikataulu
Tampere 25.5.–30.5.
Vaasa 2.6.
Uumaja 4.–10.6.
Malmö 12.6.
Chemnitz 16.–20.6.
Nürnberg 23.6.
Maribor 25.6.
Ljubljana 28.6.–2.7.

© Tanssiteatteri MD 2024