in English
Kuva Ari Ijäs

Tanssiva Muumilaakso (Dancing Moominvalley)

Kevätkaudella 2010 ensi-iltansa saanut Tanssiva Muumilaakso (Dancing Moominvalley) on Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitettu tanssiteos, joka avaa Janssonin teoksista tuttuja näkymättömyyden, toiseuden ja erilaisuuden teemoja.

Esityksen visuaalisen maailman pohjana ovat Tove Janssonin alkuperäiskuvitukset Tampereen Taidemuseon Muumilaakson kokoelmasta. Tove Janssonin kuvien ja kertomusten maailma siirtyy näin ensimmäistä kertaa näyttämölle tanssiteatterin keinoin.

Teoksen koreografian on tehnyt Tanssiteatteri MD:n koreografi Samuli Roininen ja musiikin on säveltänyt Heikki Mäenpää. Tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit, kuten projisoinnit, kietoutuvat toisiinsa tulkitsemaan sitä kokonaisvaltaista ja valloittavaa maailmaa, jonka Jansson tarinoissaan on luonut.

Koreografisen prosessin lähtökohtana on käytetty filosofian tohtori Sirke Happosen väitöstutkimusta Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. Tutkimus kysyy, miten Jansson kuvituksissaan luo liikettä ja miten hän teksteissään karakterisoi henkilöhahmojen tyypillistä tapaa liikkua. Näihin kysymyksiin osaltaan pyritään vastaamaan myös Tanssiteatteri MD:n Tanssiva Muumilaakso –produktiossa.

Visuaalisesti häikäisevässä, läpisävelletyssä koko perheen nykytanssiteoksessa lähestymistapa muumeihin on uusi, mutta teemat ovat kaikille muumeja lukeneille tuttuja.

Tanssiva Muumilaakso -teos liittyy Suomen kulttuuriohjelman Dancing Moominvalley Shanghai EXPO -hankkeeseen ja se esitettiin Shanghain EXPOSSA ma 9.8., ti 10.8. ja ke 11.8.

Teos on valmistunut yhteistyössä Harjula Production Oy:n, Epsonin ja Tampereen kaupungin taidemuseon Muumilaakson kanssa. FT Sirke Happosen luennot täydentävät Tanssiva Muumilaakso -kokonaisuutta.

Tekijänoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, ©Moomin Characters™.

Syyskauden 2010 esitykset esityskalenterissa.

Seuraa teoksen valmistumista blogissa.

Katkelmia teoksesta You Tubessa.
Vilkaisu teokseen You Tubessa.

Katso kuvia

Työryhmän jäsenet:

Käsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki Mäenpää
Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli Roininen
Pukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela Wager
Projisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna Malkavaara
Valosuunnittelu Sari Mayer
Näyttämömestari Matias Palo
Lavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina Kuusisto (harj.)
Pukujen toteutus Osk Työhuone Hengari
Peruukit ja hatut Anni Hiro
Orkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä RInging Bells Rondo Club (Japani)
Logon suunnittelu Ville-Veikko Heinonen
Tutkija, asiantuntija ja luennoitsija Elina Bonelius, Sirke Happonen
Erityisasiantuntija Panu Raninen
Valokuvaus Ari Ijäs
Tuotanto Tanssiteatteri MD: Jenni Pehkonen ja Kaisa Vuorinen, sekä vastaava tuottaja Heikki Mäenpää
Tiedotus Katri Kekäläinen
Juliste ja käsiohjelma Adfab Advertising Agency
Yhteistyössä EPSON, Moomin Characters Ltd, Tampereen taidemuseon Muumilaakso, Harjula Production Ltd ja Muumien ystävät -yhdistys Myy ry.
Esiintyjät Anu Castren/Anniina Kumpuniemi, Suvi Eloranta, Mikko Heino, Sara Kovamäki, Samuli Roininen
Ensi-ilta8.4.2010 Hällä-näyttämöllä
Kesto n. 50 min

"Näyttämölle marssitetaan toinen toistaan onnistuneempia hahmoja Vilijonkasta (Anu Castrén), Kampsusta ja Tuutikista (Samuli Roininen) Pikku Myyhyn (Suvi Eloranta). Hahmot ovat taidolla työstettyjä luonnetta ja liikkeen laatua myöten. Omaa luokkaansa hahmona on Elorannan Pikku Myy. Rooli on kuin tehty pienelle, pippuriselle ja ilmeikkäälle tanssijalle. Muumihahmot taas ovat pyöreydessään hersyvän vyöryviä ja pehmeästi svengaavia, aivan itsensä oloisia. [...] Videosuunnittelija Sanna Malkavaaran projisoinnit ovat sulaa herkkua. Näyttämökuvan ja äänimaailman yhdistelmä synnyttää voimakkaan elämyksen, jossa katsojat pääsevät muumien kanssa niin ukkosmyrskyyn kuin kesäiselle rannalle." Anni Valtonen, Helsingin Sanomat 10.4.2010

"Samuli Roinisen ohjaama, koreografioima ja yhdessä Heikki Mäenpään kanssa käsikirjoittama Tanssiva Muumilaakso sai kantaesityksensä MD tanssiteatterin [sic] suojissa. Tekijät ovat herättäneet muumihahmot talviuniltaan ja tanssittavat heitä visuaalisen hurmaavan kauniilla näyttämöllä. [...] Yksi tärkeimmistä viesteistä kertoo, kuinka tärkeää on löytää oma itsensä ja tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisenaan. [...] Näkymätön lapsi (eloisa Sara Kovamäki) tulee milloin hänelle sopii elävänä tai varjokuvana. Juonen kuljetus on toteutettu mainiosti. [...] Mäenpää on kiehauttanut kokoon mainion sävelsopan, joka on maustettu muiden muassa huuliharpulla, haitarilla, sahan soitolla ja junan tuksutuksella. [...] Carmela Wagerin komea lavastus ja Sari Mayer valojen katkaisimissa krunaavat visuaalisesti hurmaavan ylöspanon." Päivi Kuokkanen, Ylöjärven Uutiset 14.4.2010