Puuttuva pala
Kuva: Ari Ijäs

MD OFF THE RECORD

Tanssiteatteri MD:n kevään 2010 ensimmäinen ensi-ilta MD off the record koostuu Tanssiteatteri MD:n omien koreografien luomista neljästä itsenäisestä osasta.
Mikko Heinon teos Vid sidan av on soolokoreografia Suvi Elorannalle. Teos pyrkii tarkastelemaan hetkiä, jolloin yritämme katsoa itseämme itsemme ulkopuolelta.
Samuli Roinisen soolokoreografia Loose Ends hollantilaisten nykysäveltäjien Ron Fordin ja Robin de Raaffin musiikkiin on ennen kaikkea katsomaan ja kuulemaan herkistävä teos. Se on väkevä runokuva ihmisen päättelemättömistä muistoista ja keskeneräisyydestä.
Anniina Kumpuniemen teoksessa Puuttuva pala tanssivat Mikko Heino, Suvi Eloranta ja Anniina Kumpuniemi. Teoksen inspiraationa on jazzmusiikki, Duras'n India Song, laatikollinen vanhoja c-kasetteja, vinyylilevysoitin. Luvassa on liikettä ja vimmaa sekä ihmettelyä inhimillisestä vaillinaisuuden tunteesta.
Neljäntenä osana esityksen väliajalla nähdään Anniina Kumpuniemen kauneuden kaipuuta tutkiva videoteos Hehku, johon äänimaiseman on luonut Tanssimusikaali ROADissakin syyskaudella vieraillut Ville Leinonen.

Syyskaudenkauden 2010 esitykset esityskalenterissa.

Katso kuvia/Photos

VID SIDAN AV
Koreografia Mikko Heino
Tanssi Suvi Eloranta
Lavastus Marjaana Tanttu (TaiK)
Valosuunnittelu Sari Mayer
Äänisuunnittelu Matias Palo
Ensi-ilta 13.2.2010 Hällä-näyttämöllä
Kesto n. 15 minuuttia

LOOSE ENDS
Koreografia ja tanssi Samuli Roininen
Valosuunnittelu Sari Mayer
Äänisuunnittelu Matias Palo
Ensi-ilta 13.2.2010 Hällä-näyttämöllä
Kesto n. 20 minuuttia

HEHKU (videoteos)
Idea ja koreografia Anniina Kumpuniemi
Kuvaus ja valaisu Sari Mayer
Leikkaus Sari Mayer ja Anniina Kumpuniemi
Äänimaisema Ville Leinonen (vier.)
Taustakangas Marjaana Tanttu (TaiK)
Puvustus Anniina Kumpuniemi
Tekniikka Sari Mayer ja Matias Palo
Ensi-ilta 13.2.2010 Hällä-näyttämöllä
Kesto n.10 minuuttia

PUUTTUVA PALA
Koreografia Anniina Kumpuniemi
Tanssi Suvi Eloranta, Mikko Heino ja Anniina Kumpuniemi
Konsepti ja lavastus Anniina Kumpuniemi
Valosuunnittelu Sari Mayer
Äänisuunnittelu Anniina Kumpuniemi ja Matias Palo
Ensi-ilta 13.2.2010 Hällä-näyttämöllä
Kesto n. 20 minuuttia